perjantai 2. syyskuuta 2016

Gorakshep - Dzongla - Chola pass - Gokyo - Porche Tenga - Namche

31.8 Gorakshep 5140m - Dzongla 4835m

Aloitettiin päivä taas trekkaamalla Gorakshepistä Dzonglaan. Reitti kulki Lobuchen läpi ja ennen "risteystä" Perichehen otettiinkin toinen puoli vuorenrinnettä ja suunnattiin kohti Dzonglaa. Matkalla tänne ohitimme todella kauniin ja turkoosin värisen Chola Tsho-järven. Ympäröiviltä vuorilta virtaa joet ja purot kyseiseen järveen, joten vesi on todella kirkkaan sinistä. Trekkaukseen tänään meni aikaa noin 5 tuntia ja huomenna heräämme noin klo 4-5 välissä ja lähdemme ylittämään todella riskialtista Chola Passiä 5420m. Kyseisellä taipaleella on lumivyöry- ja maavyöryvaara + jäätikköä ylittäessämme vaara myös jalkojen alta pettäviin jäälohkareisiin. Siksi meidän tarvitsee lähteä niin aikaisin aamulla, että keli on vielä viileä eikä aurinko paista. Heti kun aurinko alkaa paistaa, riski lumen sulamiselle ja lumivyöryille kasvaa. Chola Passin ylittää meidän kanssa se sveitsiläinen, johon tutustuttiin Namchessa ja yksi kiinalainen. Molemmat trekkaavat yksin eikä Chola Passia suositella ilman opasta. Tapasin heidät uudelleen Gorakshepissä ja nyt he tulivat iltapäivällä myös Dzonglaan. Tavattiin Dzonglan majatalossa myös kiipeilijälegenda Nepalista, joka on kiivennyt Everestin huipulle 10 kertaa! Kiivennyt myös muita vuoria, mutta Everestiä mieluiten.

1.9 Dzongla 4835m - Chola Pass 5420m - Gokyo 4790m

Heräsimme klo 4:00 ja noin klo 5:00 lähdimme vaeltamaan kohti Chola Passia ja Gokyota. Ensin oli noin 200m loivahko nousu, jonka jälkeen noin 200m hullu, aivan sairas kivikkoinen nousu. Jouduimme kiipeämään käsiä apuna käyttäen vuorenrinnettä pitkin. Oppaani hoputti vähän väliä, että pitää mennä nopeampaa kun kyseisellä kallioseinällä on usein maavyöryjä. Hän myös sanoi, että viime vuonna reitti oli suorempi, mutta hiljattain oli paha maanvyöry, joka tuhosi osan reittiä. Kivikkoisen nousun jälkeen saavuimme jäätikölle, jossa oli lumivyöryvaara ja aivan loppupalaneena jouduin taas hoputetuksi. Pääsimme melkein Cholan huipulle kunnes oppaani huomasi, että noin 20m reitistä oli romahtanut. Jouduimme kiertämään hieman ja taas nousemaan kiviä pitkin ylös huipulle. Luulin jo olleeni voiton puolella kun olimme huipulla, mutta ei.. seuraavaksi alkoi lasku isoja ja heiluvia kiviä pitkin. Taas minua hoputettiin samalla kun oppaani kertoi yhden meidän sherpan ystävän kuolleen kyseisessä kohdassa kun kivivyöry yllätti hänet. Päästessämme alas olin AIVAN kuollut.. Ja taas matka jatkui ylös alas ylös alas kunnes saavuimme kokonaisuudessaan 6 tunnin trekkauksen jälkeen Thangnakiin lounaalle. Reitti oli hullu jopa nyt ja vielä pahempi silloin kun kivet ovat lumen peitossa. Vaikka itsekin treenannut paljon tätä ennen niin suosittelen tätä kyllä vaan huippukuntoisille ja ihmisille, joiden hermot kestävät todella pelottavia olosuhteita! Huh. En ole eläessäni tehnyt mitään näin rankkaa!

Matka jatkui Ngzumba jäätikön yli Gokyoon. Jäätikön ylittäminen vei meiltä noin 3 tuntia! Jäätiköt täällä ovat tällä hetkellä kivien peittämiä, mutta aika-ajoin näkyi murtuneita jäälohkareita (n. 15-30 metrisiä), joten meidän piti taas kulkea ripeää tahtia kun jäätikkö elää ja liikkuu kokoajan eikä tiedetä milloin taas lohkeaa pala. Välillä reitti meno niin, että oli ainoastaan kengän kokoinen kohta astua ja seuraava oli polven korkeudella ja taas kengän kokoinen. Jos missaat yhdenkin, putoat alas jäätikköä.. Kokonaisten 10 tunnin vaelluksen jälkeen saavuimme Gokyoon ja näkymä on kyllä koko rankan päivän arvoinen!! Gokyo sijaitsee 4790m Gokyo-järven ja Gokyo-vuoren alla. Järvi on turkoosin sininen ja pyhä, joten valitettavasti siinä ei saa uida. Yksi jännä asia muuten mikä täällä on tullut vastaan on se, että kun yli 4000m korkeudessa ei ole enää puita ja muukin kasvillisuus on hyvin karua, paikalliset keräävät yakki-härkien sontaa, tekevät niistä kiekkoja, kuivattavat niitä pihalla ja lopulta polttavat niitä kamiinoissa tehden mm. ruokahuoneen lämpimäksi. Yakkien sonta palaa hyvin ja hyvin pitkään :)

Luklassa on satanut muutaman päivän eikä sinne tai sieltä ole ollut lentoja eikä helikopteria. Ollut liian huono näkyvyys koneiden lähteä tai laskeutua. Tarvii toivoa, että sää kirkastuu maanantaiksi ja pystyn lentämään takaisin Kathmanduhun turvallisesti. Huomenna on tarkoitus käydä Gokyo Ri vuorella jos sää on hyvä ja suunnata sitten suoraan alas Dholeen. Trekkaus täältä Dholeen on onneksi enimmäkseen alamäkeä ja Dhole onkin vain enää 4200m korkeudessa. Dholessa on tarkoitus olla yksi yö ja jatkaa sitten kohti Namchea ja Namchesta taas seuraavana päivänä Luklaan.

3.9 Namche

Jatkoimmekin eilen Gokyosta suoraan Porche Tengaan, joka on noin 3 tunnin vaellusmatkan päässä Namchesta ja jäimme sinne yöksi. Tänään vaelsimme takaisin Namcheen ja huomenna Luklaan. Lennot ovat olleet peruttuna jo kaksi päivää taas niin saatamme joutua vaeltamaan alas Saleriin Luklasta ja ottamaan sieltä jeepin Kathmanduhun. Matka tulisi kestämään noin 7-8h.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti