maanantai 29. elokuuta 2016

Namche-Tengboche-Periche-Lobuche-Gorakshep-Everest Base Camp-Kala Patthar

26.8 Tengboche

Lähdettiin taas aamulla kahdeksan maissa vaeltamaan Namchesta 3440m kohti Tengbocheta 3860m. Tähän matkaan meillä meni kokonaisuudessan noin 5 tuntia pyshdysten kanssa. Pitkän matkaa vaellettiin alaspäin laaksoon (Phunke Tenga 3250m) ja sitten noustiin 600m suoraan ylös. Tämä viimeinen pätkä oli aika raskas ja siihen meni aikaa noin 1,5-2h. Saavuttiin puolenpäivän aikoihin Tengbochehen, syötiin lounas tuttuun tapaan ja myöhemmin iltapäivällä käytiin munkkiluostarissa katsomassa heidän  rukoushetkeään. Valitettavasti siellä ei saanut valokuvata. Istuskeltiin hetki hiljaisuudessa kun munkit "rukoilivat" lukien jotakin kirjaa läpi. En tiedä buddhalaisuudesta paljoakaan, mutta joku varmaan tietää mitä mantraa he lukivat :) Fiilis oli uskomattoman rauhallinen! Myöhemmin käveltiin vaan täällä kylässä ja käytiin hieman korkeammalla muistomerkillä. Päivä oli aika pilvinen, joten kauas ei nähty, mutta jos huominen aamu on kirkas, heräämme noin klo 5:30 ja kapuamme samalle muistomerkille. Sieltä aukeaa 360asteinen näkymä näille vuorille mukaanlukien Everestille. 

Happisaturaatio oli hieman laskenut ja pyörii nyt noin 90-93 välillä. Edelleen ihan hyvä niin toivotaan, ettei hirveästi ainakaan laske. Yhdellä jenkkinaisella on ollut hieman enemmän päänsärkyä ja mitattiin hänenkin saturaatio niin näytti 85. Alkaa olla jo heikko ja hänen pitääkin jatkossa hieman tarkempaa katsoa miten rauhallisesti kulkee ja muistaa juoda paljon vettä. Mulla vettä kuluu noin 4 litraa päivässä ja vuoristotaudin ennaltaehkäisyyn kuuluukin runsas vedenjuonti. Moniin pahoihin AMS (acute mountain sickness) oireisiin on usein kuulemma yhdistetty nestehukka. Olen pitänyt myös huolen siitä, että kapuamme ylös rauhallista tahtia ilman, että sydän rasittuu liikaa ja hengästyn. Toistaiseksi olen myös säästynyt vatsataudeilta ja muilta pöpöiltä (koputan puuta samalla). Syön paikallisten pöperöitä näissä majoissa missä aina yövymme ja juon myös heidän hanavettä (tosin mulla on vedenpuhdistustabletteja mukana). Pidetään peukkuja, että säästyn jatkossakin ja pääsen tekemään reissun hyvin alusta loppuun!

Päivät ja ajantaju häviää täällä täysin. Mikä on kyllä hyvä asia kun ei hirveästi tule mietittyä mitään työjuttuja tai muutakaan. Pystyy keskittyä vaan trekkaamiseen ja näihin uskomattomiin maisemiin! En saa näistä tarpeekseni :) Telkkareita ei ole ja meidän lempi ajanviettomme täällä on korttipelit :) Aina vaelluksen jälkeen toki tarvitsemme myös lepoa, jotta kroppa tottuu taas uuteen korkeuteen. Näissä korkeuksissa alkaa myös olla jo kylmä (päivällä toistaiseksi noin 10-15astetta, mutta öisin putoaa alle 10. Huoneissa ei myöskään lämmitystä ja ikkunat ovat mitä ovat niin tänäänkin joudun nukkumaan vaatekerran kanssa, jotta tarkenen makuupussissa.

Huomenna pitäisi jatkaa matkaa Perichehen 4240m jos vaan olen terve. Alunperin meidän piti mennä Dingbochehen, mutta vielä kun on off season niin kaikki heidän majapaikkansa ovat kiinni. Onneksi Periche on lähes yhtä kaukana ja korkealla, joten voimme hyvin yöpyä siellä. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, olen Everest Base Campillä maanantaina tai tiistaina :)

27.8 Tengbochesta 3860m Perichehen 4240m

Herättiin aamulla klo 5:30 ja kiivettiin hieman ylemmäs katsomaan auringonnousua ja vuoria tässä ympärillä. Keli oli suhteellisen kirkas niin näimme Everestin, Lhotsen ja muita isoja vuoria. Huoneeni ikkunasta on myös suora näkymä näille vuorille :) Yksi maltalainen mies yöpyi samassa majatalossa ja oli tullut samaa reittiä Luklasta asti. Hän oli todella kipeä eikä voinut enää jatkaa matkaa niin lähti takaisin Namcheen. Valitteli kovaa vatsakipua ja heikkoutta, mutta happisaturaatioarvot olivat kuitenkin 88. Vuoristossa ja näissä korkeuksissa pitää kuunnella omaa kehoaan ja jos tuntuu siltä, ettei pysty enää jatkamaan niin on vain lopetettava. Harvase päivä meidän yli lentää pelastushelikoptereita hakien porukkaa eri kohdista vuoria sairaalaan. Mun opaskin on kertonut paljon tarinoita hänen asiakkaistaan, joita on jouduttu pelastaa helikopterilla kun iskenyt niin kova vuoristotauti.

Klo 8 aikaan aloitettiin vaellus kohti Perichetä. Maasto alkoi jo muuttua metsäisestä karummaksi ja kivikkoisemmaksi. Ensimmäistä kertaa törmättiin myös yakkeihin, joita käytetään täällä paljon kuljetusapuna. Vaellettiin noin 5 tuntia kunnes päästiin perille Perichehen. Reitti oli suhteellisen tasainen lukuunottamatta muutamia korkeampia nousuja. Päivä oli kirkas ja näimme selkeästi Ama Dablam (6800m) vuoren kun ohitimme sitä vasemmalta puolelta. Todella kauniit maisemat taas vaihteeksi! :) Periche kylänä on pieni ja laakson pohjalla kivikkoisessa maastossa ja tuossa vieressä virtaa joki. Täällä näitä jokia kutsutaan maitojoiksi niiden valkoisen värin takia. Vaelluksen jälkeen iski aika kova hedari ja jouduinkin ottamaan pari särkylääkettä ja lepoa iltapäivällä. Mitattiin happisaturaatio illalla ja se näytti 94, joten siltä osin kaikki hyvin! Päänsärky johtunut varmaankin niskojen jäykkyydestä kun päivittäin vaelletaan rinkat selässä ja joudun paljon katsomaan alaspäin, jotta näen mihin astun. Perichessä huone on jo jäätävän kylmä ja joudun nukkumaan pipo päässä ja fleecevaatteet yllä. Aamulla jatketaan matkaa kohti Lobucheta 4910m.

28.8 Periche 4240m -Lobuche 4910m

Lähdettiin hieman myöhemmin vaeltamaan kuin normaalisti. Koko matka Lobuchehen oli kivikkoista ja hyvin karua. Huomaa, ettei näissä korkeuksissa ole enää kunnon kasvillisuutta vaan kaikki vihreä on hyvin matalaa sammalta. Mulla alkoi puolessa välissä matkaa pää särkemään todella paljon ja noin kilsa ennen Lobucheta alkoi heikottaa niin paljon, että pelkäsin pyörtyväni. Mun oppaan oli kannettava mun rinkka loppuun asti, jotta itse pysyin tolpillani. Kun saavuttiin vihdoin ja viimein noin 4-5 tunnin trekkauksen jälkeen perille, olin aivan heikkona. Sain hädintuskin syötyä ja päänsärky oli aivan järkyttävää. Muutaman Panadolin, Diamoxin (vuoristotautilääke) ja kyyneleen jälkeen lepäsin hetken ja olo hieman helpotti. Olo oli niin paha, että mietin jo hetken sitä, että kutsutaan helikopteri hakemaan ja viemään suoraan sairaalaan. Mun opas sanoi, että kun ylittää 4500m korkeuden, on parempi päivisin hieman liikkua sen sijaan, että makaisi vuoteen omana, joten trekattiin noin 100m ylöspäin Khumbu jäätikön reunalle. Aivan mielettömän upea jäätikkö (tosin nyt kesän jälkeen vielä ilman lunta)! Takaisin alhaalla Lobuchessa mitattiin mun happisaturaatio ja se pyörii nyt enää vaan noin 80. Huomenna tarvii tarkkaan miettiä ja katsoa mun oloa, että pystynkö jatkamaan enää ylöspäin vai ovatko vuoret valloittaneet mut. Namchen jälkeen ei myöskään ole ollut minkäänlaista mobiiliverkkoa tai wifiä, jotta olisin voinut ilmoittaa vanhemmilleni aina missä menen ja mikä olotila on. Toivottavasti ovat saaneet yönsä nukutuksi!

29.8 Lobuche 4910m - Gorakshep 5140m - Everest Base Camp 5364m

Aamulla olo oli jo taas normaali ja happisaturaatiokin oli noussut yli 85 eikä päänsärystä ollut enää tietoakaan. Päätettiin jatkaa matkaa kohti Gorakshepiä ja Everest Base Campiä. Vaellettiin noin 3-4 tuntia Khumbu jäätikön reunamilla ja saavuttiin puolenpäivän aikoihin Gorakshepiin. Hieman ennen kuin päästiin perille, näkymä Himalajan vuorille oli aivan mieletön! Everest näkyi kauempana, Nuptse 7861m aivan edessä, Pumori 7165m hieman kauempana yms. Olimme aivan vuorien ympäröimänä ja jäätikkö vieressämme. Nyt tosin kun on syksy aluillaan ja kesällä ollut monsuunikausi, jäätiköllä hädintuskin on jäätä, vaan lähinnä kivikkoa ja kivien peittämiä jääkohkareita. Oli jännän kuuloista kun muuten aivan hiiren hiljaista, mutta välillä aina jyrisi kun jäätikkö liikkui ja kiviä alkoi putoilla. Myös muutama pieni lumivyöry oli vastapäisillä vuorilla. Gorakshepissä söimme lounaan ja suuntasimme sitten kohti Everest Base Campiä. Päätimme tosin olla menemättä aivan sinne ytimeen vaan katsoimme sitä ylempää noin 200m päästä jäätikön reunalta. Kiipeilykausi ei ole vielä alkanut eikä leirissä ollut teltan telttaa saatika kiipeilijää. Kiipeilykautena (noin lokakuusta toukokuuhun) base campillä voi nähdä satoja telttoja. Leirialue oli myös täysin kivikkoinen eikä siellä ollut yhtään lunta. Vaelluskausikaan täällä ei ole vielä alkanut mikä näkyy siinä, ettei monikaan majapaikka tai klinikka ole näissä kylissä auki. Kenttää ei myöskään ole lähestulkoon missään Namcjen jälkeen eivätkä paikalliset ole vielä ladanneet wifejään kun ei ole sesonki alkanut. Tänään sain soitettua äidilleni nopeasti, että kaikki on ok. Meniköhän viides puhelu jopa läpi :) Huomenna aamulla heräämme klo 4:00 ja kapuamme täältä Gorakshepistä Kala Pattar vuorelle 5550m. Sieltä aukeaa näkymä Himalajan vuoristoon kaikkein kauneiten ja tämä tulee olemaan myös trekkaukseni korkein kohta! Tämän jälkeen palaamme majataloomme, syömme aamupalan ja suuntamme kohti Dzonglaa 4830m (juuri ennen Chola Passia 5420m ja Ngozumba jäätikköä). 

Vaellus itsessään ei ole kovin rankkaa lihaksille, mutta jos on hitusenkin päänsärkyä tai muita vaivoja niin vaellus on 100x rankempaa. Yli 3000m jälkeen huomasin myös sen, että jalat ovat todella väsyneet ja askeleet ovat hyvin lyhyitä ja raskaita. 5000m askeleet ovat TODELLA hitaita ja lyhyitä. Tottakai välillä on todella raskaita nousuja ja usein reittimme kulkee kivikkojen läpi, joten nousu on hyvin epätasaista ja jokaista askelta joutuu miettimään. Näiden nousujen jälkeen jopa lihakset huutavat hoosiannaa. Vuoristotautia välttäen on myös kuljettava rauhallista tahtia niin en ole halunnut yhtään hätiköidä vaellusten aikana. Tänään esimerkiksi Lobuchesta Gorakshepiin on matkaa noin 4km, jonka taitoimme mukavasti 3-4 tunnissa.. Kotona lenkkeilen 10km 1,5 tunnissa, joten tässä huomaakin sen eron.

Nämä majatalot missä yövymme ovat todella siistejä ja kivoja. Olen joka yö saanut oman huoneen, jossa on sänky. Riippuen majatalon koosta, näissä saattaa olla 10-40 huonetta. Huoneet useimmiten ovat todella kylmiä yöllä kun eristyksiä tai lämmitystä ei ole, mutta lähestulkoon jokaisella vaeltajalla on oma makuupussi ja lämmintä vaatetta mukana. Seinien välissä kuuluu hiirien rapinaa, mutta huoneissa ei ole mitään elukoita näkynyt:) Itse otin "full package" reissun, eli maksoin etukäteen tietyn summan ja se on kattanut majoitukset, 3 ateriaa päivässä, oppaan ja kantajan. Näissä
Majataloissa on aina oma pieni ravintolansa ja menu on hyvinkin laaja, josta valita. Yleensä olen pysytellyt dal bhat-linjalla tai sitten ottanut friteerattuja nuudeleita kasvisten kera. Namchen jälkeen en ole lihaan uskaltanut koskea vaikka muutamissa paikoissa ovatkin sitä menussaan tarjonneet. Välimatkat kylien välillä ovat täällä hyvin pitkät ja liha joudutaan kantaa aina tämän koko kansallispuistoalueen ulkopuolelta. Vaikka se olisi syväjäässä ennen kantamista, saattaa hyvinkin olla kantokorissa muutaman päivän ennen perille pääsyä. Teetä täällä tarjoillaan aina ja lemppariksi onkin muodostunut sitruunatee inkiväärillä ja hunajalla maustettuna. Kuuma suihku (jos sellainen löytyy) maksaa (noin 400-600 rupiaa), puhelimen/akkujen lataus maksaa (noin 300-600 rupiaa), koska sähköä on vähän käytössä. Paikalliset täällä mm. lämmittävät vettä aurinkoenergian avulla (pihoilla näkyy aurinkokennoja, joiden päälle on väsätty taso missä on esim. teepannu ja aurinkoenergia lämmittää tämän teepannun). Wifi myös maksaa jos sellainen olisi käytössä ja muutkin tarpeelliset kuten vessapaperi maksaa :) Kaikissa paikoissa ei ole edes juoksevaa vettä, joten jopa käsien pesu on hankalaa. Suihkussa olen käynyt reissun aikana 3 kertaa (8 päivää kulunut), joten tuoksu saattaa olla myös sen mukainen. Tuoksua mehevöittää myös jokailtainen valkosipulikeitto, nam nam! 

30.8 Kala Patthar

Heräsimme aamu 4:00 ja lähdimme vaeltamaan Gorakshepistä kohti Kala Pattharia 5550m. Koko aamu oli sumuinen ja ylhäälle päästyämme satoi myös lunta, joten hirveästi mitään emme nähneet. Puolivälissä matkaa ehdimme näkemään Everestistä, Pumorista ja Numptsesta vilaukset, mutta ylhäällä meitä odotti vaan sumu. Vaellukseen ylös meni noin 1,5-2h, jonka jälkeen kapusimme takaisin alas ja olimme Gorakshepissä noin klo 8:00. Alunperin meidän piti jatkaa tänään matkaa kohti Dzhonglaa ja huomenna Chola Passin läpi Gokyoon, mutta päätimmekin olla täällä vielä yhden yön ja pitää taukopäivän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti