maanantai 29. elokuuta 2016

Namche-Tengboche-Periche-Lobuche-Gorakshep-Everest Base Camp-Kala Patthar

26.8 Tengboche

Lähdettiin taas aamulla kahdeksan maissa vaeltamaan Namchesta 3440m kohti Tengbocheta 3860m. Tähän matkaan meillä meni kokonaisuudessan noin 5 tuntia pyshdysten kanssa. Pitkän matkaa vaellettiin alaspäin laaksoon (Phunke Tenga 3250m) ja sitten noustiin 600m suoraan ylös. Tämä viimeinen pätkä oli aika raskas ja siihen meni aikaa noin 1,5-2h. Saavuttiin puolenpäivän aikoihin Tengbochehen, syötiin lounas tuttuun tapaan ja myöhemmin iltapäivällä käytiin munkkiluostarissa katsomassa heidän  rukoushetkeään. Valitettavasti siellä ei saanut valokuvata. Istuskeltiin hetki hiljaisuudessa kun munkit "rukoilivat" lukien jotakin kirjaa läpi. En tiedä buddhalaisuudesta paljoakaan, mutta joku varmaan tietää mitä mantraa he lukivat :) Fiilis oli uskomattoman rauhallinen! Myöhemmin käveltiin vaan täällä kylässä ja käytiin hieman korkeammalla muistomerkillä. Päivä oli aika pilvinen, joten kauas ei nähty, mutta jos huominen aamu on kirkas, heräämme noin klo 5:30 ja kapuamme samalle muistomerkille. Sieltä aukeaa 360asteinen näkymä näille vuorille mukaanlukien Everestille. 

Happisaturaatio oli hieman laskenut ja pyörii nyt noin 90-93 välillä. Edelleen ihan hyvä niin toivotaan, ettei hirveästi ainakaan laske. Yhdellä jenkkinaisella on ollut hieman enemmän päänsärkyä ja mitattiin hänenkin saturaatio niin näytti 85. Alkaa olla jo heikko ja hänen pitääkin jatkossa hieman tarkempaa katsoa miten rauhallisesti kulkee ja muistaa juoda paljon vettä. Mulla vettä kuluu noin 4 litraa päivässä ja vuoristotaudin ennaltaehkäisyyn kuuluukin runsas vedenjuonti. Moniin pahoihin AMS (acute mountain sickness) oireisiin on usein kuulemma yhdistetty nestehukka. Olen pitänyt myös huolen siitä, että kapuamme ylös rauhallista tahtia ilman, että sydän rasittuu liikaa ja hengästyn. Toistaiseksi olen myös säästynyt vatsataudeilta ja muilta pöpöiltä (koputan puuta samalla). Syön paikallisten pöperöitä näissä majoissa missä aina yövymme ja juon myös heidän hanavettä (tosin mulla on vedenpuhdistustabletteja mukana). Pidetään peukkuja, että säästyn jatkossakin ja pääsen tekemään reissun hyvin alusta loppuun!

Päivät ja ajantaju häviää täällä täysin. Mikä on kyllä hyvä asia kun ei hirveästi tule mietittyä mitään työjuttuja tai muutakaan. Pystyy keskittyä vaan trekkaamiseen ja näihin uskomattomiin maisemiin! En saa näistä tarpeekseni :) Telkkareita ei ole ja meidän lempi ajanviettomme täällä on korttipelit :) Aina vaelluksen jälkeen toki tarvitsemme myös lepoa, jotta kroppa tottuu taas uuteen korkeuteen. Näissä korkeuksissa alkaa myös olla jo kylmä (päivällä toistaiseksi noin 10-15astetta, mutta öisin putoaa alle 10. Huoneissa ei myöskään lämmitystä ja ikkunat ovat mitä ovat niin tänäänkin joudun nukkumaan vaatekerran kanssa, jotta tarkenen makuupussissa.

Huomenna pitäisi jatkaa matkaa Perichehen 4240m jos vaan olen terve. Alunperin meidän piti mennä Dingbochehen, mutta vielä kun on off season niin kaikki heidän majapaikkansa ovat kiinni. Onneksi Periche on lähes yhtä kaukana ja korkealla, joten voimme hyvin yöpyä siellä. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, olen Everest Base Campillä maanantaina tai tiistaina :)

27.8 Tengbochesta 3860m Perichehen 4240m

Herättiin aamulla klo 5:30 ja kiivettiin hieman ylemmäs katsomaan auringonnousua ja vuoria tässä ympärillä. Keli oli suhteellisen kirkas niin näimme Everestin, Lhotsen ja muita isoja vuoria. Huoneeni ikkunasta on myös suora näkymä näille vuorille :) Yksi maltalainen mies yöpyi samassa majatalossa ja oli tullut samaa reittiä Luklasta asti. Hän oli todella kipeä eikä voinut enää jatkaa matkaa niin lähti takaisin Namcheen. Valitteli kovaa vatsakipua ja heikkoutta, mutta happisaturaatioarvot olivat kuitenkin 88. Vuoristossa ja näissä korkeuksissa pitää kuunnella omaa kehoaan ja jos tuntuu siltä, ettei pysty enää jatkamaan niin on vain lopetettava. Harvase päivä meidän yli lentää pelastushelikoptereita hakien porukkaa eri kohdista vuoria sairaalaan. Mun opaskin on kertonut paljon tarinoita hänen asiakkaistaan, joita on jouduttu pelastaa helikopterilla kun iskenyt niin kova vuoristotauti.

Klo 8 aikaan aloitettiin vaellus kohti Perichetä. Maasto alkoi jo muuttua metsäisestä karummaksi ja kivikkoisemmaksi. Ensimmäistä kertaa törmättiin myös yakkeihin, joita käytetään täällä paljon kuljetusapuna. Vaellettiin noin 5 tuntia kunnes päästiin perille Perichehen. Reitti oli suhteellisen tasainen lukuunottamatta muutamia korkeampia nousuja. Päivä oli kirkas ja näimme selkeästi Ama Dablam (6800m) vuoren kun ohitimme sitä vasemmalta puolelta. Todella kauniit maisemat taas vaihteeksi! :) Periche kylänä on pieni ja laakson pohjalla kivikkoisessa maastossa ja tuossa vieressä virtaa joki. Täällä näitä jokia kutsutaan maitojoiksi niiden valkoisen värin takia. Vaelluksen jälkeen iski aika kova hedari ja jouduinkin ottamaan pari särkylääkettä ja lepoa iltapäivällä. Mitattiin happisaturaatio illalla ja se näytti 94, joten siltä osin kaikki hyvin! Päänsärky johtunut varmaankin niskojen jäykkyydestä kun päivittäin vaelletaan rinkat selässä ja joudun paljon katsomaan alaspäin, jotta näen mihin astun. Perichessä huone on jo jäätävän kylmä ja joudun nukkumaan pipo päässä ja fleecevaatteet yllä. Aamulla jatketaan matkaa kohti Lobucheta 4910m.

28.8 Periche 4240m -Lobuche 4910m

Lähdettiin hieman myöhemmin vaeltamaan kuin normaalisti. Koko matka Lobuchehen oli kivikkoista ja hyvin karua. Huomaa, ettei näissä korkeuksissa ole enää kunnon kasvillisuutta vaan kaikki vihreä on hyvin matalaa sammalta. Mulla alkoi puolessa välissä matkaa pää särkemään todella paljon ja noin kilsa ennen Lobucheta alkoi heikottaa niin paljon, että pelkäsin pyörtyväni. Mun oppaan oli kannettava mun rinkka loppuun asti, jotta itse pysyin tolpillani. Kun saavuttiin vihdoin ja viimein noin 4-5 tunnin trekkauksen jälkeen perille, olin aivan heikkona. Sain hädintuskin syötyä ja päänsärky oli aivan järkyttävää. Muutaman Panadolin, Diamoxin (vuoristotautilääke) ja kyyneleen jälkeen lepäsin hetken ja olo hieman helpotti. Olo oli niin paha, että mietin jo hetken sitä, että kutsutaan helikopteri hakemaan ja viemään suoraan sairaalaan. Mun opas sanoi, että kun ylittää 4500m korkeuden, on parempi päivisin hieman liikkua sen sijaan, että makaisi vuoteen omana, joten trekattiin noin 100m ylöspäin Khumbu jäätikön reunalle. Aivan mielettömän upea jäätikkö (tosin nyt kesän jälkeen vielä ilman lunta)! Takaisin alhaalla Lobuchessa mitattiin mun happisaturaatio ja se pyörii nyt enää vaan noin 80. Huomenna tarvii tarkkaan miettiä ja katsoa mun oloa, että pystynkö jatkamaan enää ylöspäin vai ovatko vuoret valloittaneet mut. Namchen jälkeen ei myöskään ole ollut minkäänlaista mobiiliverkkoa tai wifiä, jotta olisin voinut ilmoittaa vanhemmilleni aina missä menen ja mikä olotila on. Toivottavasti ovat saaneet yönsä nukutuksi!

29.8 Lobuche 4910m - Gorakshep 5140m - Everest Base Camp 5364m

Aamulla olo oli jo taas normaali ja happisaturaatiokin oli noussut yli 85 eikä päänsärystä ollut enää tietoakaan. Päätettiin jatkaa matkaa kohti Gorakshepiä ja Everest Base Campiä. Vaellettiin noin 3-4 tuntia Khumbu jäätikön reunamilla ja saavuttiin puolenpäivän aikoihin Gorakshepiin. Hieman ennen kuin päästiin perille, näkymä Himalajan vuorille oli aivan mieletön! Everest näkyi kauempana, Nuptse 7861m aivan edessä, Pumori 7165m hieman kauempana yms. Olimme aivan vuorien ympäröimänä ja jäätikkö vieressämme. Nyt tosin kun on syksy aluillaan ja kesällä ollut monsuunikausi, jäätiköllä hädintuskin on jäätä, vaan lähinnä kivikkoa ja kivien peittämiä jääkohkareita. Oli jännän kuuloista kun muuten aivan hiiren hiljaista, mutta välillä aina jyrisi kun jäätikkö liikkui ja kiviä alkoi putoilla. Myös muutama pieni lumivyöry oli vastapäisillä vuorilla. Gorakshepissä söimme lounaan ja suuntasimme sitten kohti Everest Base Campiä. Päätimme tosin olla menemättä aivan sinne ytimeen vaan katsoimme sitä ylempää noin 200m päästä jäätikön reunalta. Kiipeilykausi ei ole vielä alkanut eikä leirissä ollut teltan telttaa saatika kiipeilijää. Kiipeilykautena (noin lokakuusta toukokuuhun) base campillä voi nähdä satoja telttoja. Leirialue oli myös täysin kivikkoinen eikä siellä ollut yhtään lunta. Vaelluskausikaan täällä ei ole vielä alkanut mikä näkyy siinä, ettei monikaan majapaikka tai klinikka ole näissä kylissä auki. Kenttää ei myöskään ole lähestulkoon missään Namcjen jälkeen eivätkä paikalliset ole vielä ladanneet wifejään kun ei ole sesonki alkanut. Tänään sain soitettua äidilleni nopeasti, että kaikki on ok. Meniköhän viides puhelu jopa läpi :) Huomenna aamulla heräämme klo 4:00 ja kapuamme täältä Gorakshepistä Kala Pattar vuorelle 5550m. Sieltä aukeaa näkymä Himalajan vuoristoon kaikkein kauneiten ja tämä tulee olemaan myös trekkaukseni korkein kohta! Tämän jälkeen palaamme majataloomme, syömme aamupalan ja suuntamme kohti Dzonglaa 4830m (juuri ennen Chola Passia 5420m ja Ngozumba jäätikköä). 

Vaellus itsessään ei ole kovin rankkaa lihaksille, mutta jos on hitusenkin päänsärkyä tai muita vaivoja niin vaellus on 100x rankempaa. Yli 3000m jälkeen huomasin myös sen, että jalat ovat todella väsyneet ja askeleet ovat hyvin lyhyitä ja raskaita. 5000m askeleet ovat TODELLA hitaita ja lyhyitä. Tottakai välillä on todella raskaita nousuja ja usein reittimme kulkee kivikkojen läpi, joten nousu on hyvin epätasaista ja jokaista askelta joutuu miettimään. Näiden nousujen jälkeen jopa lihakset huutavat hoosiannaa. Vuoristotautia välttäen on myös kuljettava rauhallista tahtia niin en ole halunnut yhtään hätiköidä vaellusten aikana. Tänään esimerkiksi Lobuchesta Gorakshepiin on matkaa noin 4km, jonka taitoimme mukavasti 3-4 tunnissa.. Kotona lenkkeilen 10km 1,5 tunnissa, joten tässä huomaakin sen eron.

Nämä majatalot missä yövymme ovat todella siistejä ja kivoja. Olen joka yö saanut oman huoneen, jossa on sänky. Riippuen majatalon koosta, näissä saattaa olla 10-40 huonetta. Huoneet useimmiten ovat todella kylmiä yöllä kun eristyksiä tai lämmitystä ei ole, mutta lähestulkoon jokaisella vaeltajalla on oma makuupussi ja lämmintä vaatetta mukana. Seinien välissä kuuluu hiirien rapinaa, mutta huoneissa ei ole mitään elukoita näkynyt:) Itse otin "full package" reissun, eli maksoin etukäteen tietyn summan ja se on kattanut majoitukset, 3 ateriaa päivässä, oppaan ja kantajan. Näissä
Majataloissa on aina oma pieni ravintolansa ja menu on hyvinkin laaja, josta valita. Yleensä olen pysytellyt dal bhat-linjalla tai sitten ottanut friteerattuja nuudeleita kasvisten kera. Namchen jälkeen en ole lihaan uskaltanut koskea vaikka muutamissa paikoissa ovatkin sitä menussaan tarjonneet. Välimatkat kylien välillä ovat täällä hyvin pitkät ja liha joudutaan kantaa aina tämän koko kansallispuistoalueen ulkopuolelta. Vaikka se olisi syväjäässä ennen kantamista, saattaa hyvinkin olla kantokorissa muutaman päivän ennen perille pääsyä. Teetä täällä tarjoillaan aina ja lemppariksi onkin muodostunut sitruunatee inkiväärillä ja hunajalla maustettuna. Kuuma suihku (jos sellainen löytyy) maksaa (noin 400-600 rupiaa), puhelimen/akkujen lataus maksaa (noin 300-600 rupiaa), koska sähköä on vähän käytössä. Paikalliset täällä mm. lämmittävät vettä aurinkoenergian avulla (pihoilla näkyy aurinkokennoja, joiden päälle on väsätty taso missä on esim. teepannu ja aurinkoenergia lämmittää tämän teepannun). Wifi myös maksaa jos sellainen olisi käytössä ja muutkin tarpeelliset kuten vessapaperi maksaa :) Kaikissa paikoissa ei ole edes juoksevaa vettä, joten jopa käsien pesu on hankalaa. Suihkussa olen käynyt reissun aikana 3 kertaa (8 päivää kulunut), joten tuoksu saattaa olla myös sen mukainen. Tuoksua mehevöittää myös jokailtainen valkosipulikeitto, nam nam! 

30.8 Kala Patthar

Heräsimme aamu 4:00 ja lähdimme vaeltamaan Gorakshepistä kohti Kala Pattharia 5550m. Koko aamu oli sumuinen ja ylhäälle päästyämme satoi myös lunta, joten hirveästi mitään emme nähneet. Puolivälissä matkaa ehdimme näkemään Everestistä, Pumorista ja Numptsesta vilaukset, mutta ylhäällä meitä odotti vaan sumu. Vaellukseen ylös meni noin 1,5-2h, jonka jälkeen kapusimme takaisin alas ja olimme Gorakshepissä noin klo 8:00. Alunperin meidän piti jatkaa tänään matkaa kohti Dzhonglaa ja huomenna Chola Passin läpi Gokyoon, mutta päätimmekin olla täällä vielä yhden yön ja pitää taukopäivän.

torstai 25. elokuuta 2016

Muutama päivä Namchessa

24.8

Iltaa kohden alkoi pää särkeä ja hieman säikähdinkin sitä. Suomessa siihen löytyisi aina joku "normaali" syy, mutta täällä toki ensimmäisenä mietin sitä, että alan saamaan vuoristotaudin oireita. Muutaman särkylääkkeen, runsaan veden juonnin ja ruuan jälkeen kipu hellitti lähes kokonaan. Mittasimme myös happisaturaationi ja se näytti 93, joten vaikuttaa toistaiseksi ihan hyvältä. Namche on isompi kylä kuin aikaisemmat, joita olemme ohittaneet, joten täällä on jopa tekemistä. Illalla pelasimme oppaani kanssa bilistä ja korttia samalla kun illallistimme taas kerran dal bhatia. Alkuillasta satoi, mutta loppuillasta saattoi jo nähdä kirkkaan tähtitaivaan Namchen yllä. Tapasin myös sveitsiläisen reissaajan, joka on täällä myös ensimmäistä kertaa, mutta täysin ilman opasta ja kantajaa! On menossa lähestulkoon samaa reittiä kuin me, mutta hieman nopeampaa tahtia, joten emme Namchen jälkeen välttämättä enää törmää reitillä.

25.8

Herättiin klo 05:00 ja puettiin vaelluskamat ylle ja lähdettiin katsomaan Everestiä auringonnousun aikaan yhdelle Everest View pointille, joka on tässä aivan lähellä ja noin samoissa korkeuksissa. Taivas oli kirkas ja näimme selkeästi Everestin, Lhotsen ja muutaman muun noin 7000-8000m vuoren! Näky oli uskomattoman kaunis ja aivan kuin jostain unesta! Tuolta view pointilta jatkoimme matkaa Everest View Hotellille, jonne vaelsimme noin 1,5h. Kyseinen hotelli on laakson reunalla, 3880m korkeudella ja sieltä on myös täydelliset näkymät näille vuorille! Kuvia löytyy facebookista ja instagramista kun en saa niitä tänne ladattua. Kaikenkaikkiaan olimme tänään reissussa vaan noin 5 tuntia, jonka jälkeen tulimme takaisin Namche bazarille hengailemaan ja kiertelemään paikkoja. Illalla ja huomenna aamulla mitataan taas oksitometrillä happisaturaatio ja katsotaan jatketaanko matkaa huomenna kohti Tengbocheta 3860m (muutimme reitin suuntaa kun alunperin ajattelimme mennä vasenta puolta Namchesta Gokyoon, Chola Passin läpi Everestille ja Kala Pattharille ja sitten Dingbochen ja Tengbochen kautta takaisin Namcheen, niin nyt menemmekin oikeata puolta ylös ja vasenta alas). Vielä on off season täällä trekkaamisessa, joten paljoa muita trekkaajia ei näy. Muutamia ryhmiä ja tänään taas törmättiin yhteen espanjalaiseen reissaajaan, joka tekee lähestulkoon samaa reittiä kuin me, mutta yksin niinkuin eilinen sveitsiläinenlin. Reitit täällä on onneksi hyvin selkeitä ja esim. Luklasta Namcheen on vain yksi virallinen reitti, jota käyttää niin paikalliset kuin trekkaajatkin. Hyvin vaikeaa siis eksyä reitiltä. Itse kun teen tätä ensimmäistä kertaa, en halunnut lähteä kokonaan yksin jos jotin kuitenkin sattuu. Ja oppaani on onneksi todella kova puhumaan niin eipä tule tylsää!:)

tiistai 23. elokuuta 2016

Lukla-Phakding-Monjo-Namche

23.8 Kathmandu - Lukla - Phakding - Monjo

Mun opas tuli autokuskin kanssa hakemaan mut hotellilta klo 05:00 ja ajettiin suoraan kentälle. Kotimaan terminaali muistutti enemmän bussiterminaalia kuin lentokenttää ja suurin osa lennoista lähti Luklaan tai muualle vuoristoon. Täällä tehdään myös ns. vuoristolentoja, jotka kiertää Everestin reunaa noin tunnin ajan. Terminaalista päästiin pakettiautolla/minibussilla suhteellisen ajallaan koneen luo. Lensimme Kathmandusta Luklaan Sita Airlinesilla (18 paikkainen kone ja istuimet oli sijoitettu niin, että jokainen istui yksin ikkunan vieressä. Toistaiseksi pienin kone millä oon lentänyt ja whoah sitä fiilistä kun päästiin kiitoradalta ilmoihin! Jokaiselle myös jaettiin pumpulia korviin kun meteli oli niin kova. Lento kesti noin 25min ja lähes koko matkan taivas oli sininen ja miltei pilvetön, joten istuessani koneen vasemmalla puolella näin koko Himalajaketjun! Lumihuippua toisensa perään! Vaikka paljon olenkin nähnyt paikkoja ja käynyt ties missä, oli tämä näky ehkä yksi kauneimmista mitä olen nähnyt!! Latailen videota ja kuvia kunhan vaan pääsen niihin käsiksi :) Lentojännitystä ei kuitenkaan hirveästi helpottanut kauniit maisemat kun olin tietenkin etukäteen lukenut tällä välillä tapahtuneista lento-onnettomuuksista ja onnettomuuksista Luklan kentällä. Suosittelen jokaista googlaaman kuinka koneet laskeutuvat ja nousevat Luklan kentällä. Kyseinen kenttä sijaitsee siis vuoristossa noin 2800m korkeudessa ja kiitoratoja on yksi ja sekin lyhyt. Laskeutuminen ja lento meni onneksi osaltamme hyvin ja olihan se aikamoinen kokemus. Muutamien lentokoneiden laskeutumista ja nousua sain myös todistaa (löytyvät myös kamerasta).

Luklassa söimme aamupalaa, tapasimme Sherpamme ja lähdimme trekkaamaan noin 8:30 aikoihin. Reittimme kulki Phakdingin (2610m) kautta Monjoon (2835m), jossa yövyimme. Reitti oli toisinaan haastava ja jouduimme paljon sahaamaan ylös alas kivisiä polkuja ja portaita. Hyvän Malminkartnotreenin takia en hyytynyt kertaakaan matkalla!:) Reittimme kulki aikalailla vuorenrinteellä ja kielekkeitä tuli ohitettua jos yks sun toinenkin. Maisemia ei voi edes sanoin kuvailla, joten en edes yritä. Kuvat ja videot puhukoon puolesta. Phakdingissä kävimme lounaalla ja Monjoon saavuimme noin klo 16. Reitin haastavuudesta kertoo se, että reitin pituus itsessään oli arviolta 8km ja meillä meni hyyyvin monta tuntia sitä suorittaessamme. Haluan ottaa varman päälle ja kulkea rauhallista tahtia välttääkseni vuoristotaudin. Oppaanikin sanoi, että vuoristotauti iskee usein silloin kun trekkaa liian nopeasti ja raskaasti ja sydän hakkaa lujaa. Lisäksi nestevajaus vaikeuttaa asiaa, joten pysähdyimme aina välillä juomaan. Toistaiseksi en ole oireillut, mutta huominen vaellus Namcheen ja siellä oleminen kertoo jo aika paljon. Välillä saimme koiria ja lehmiä vaeltamaan kanssamme. Paikalliset vuoristossa asuvat joutuvat itse myös kävelemään monia kilometrejä näitä polkuja pitkin töihin ja kouluihin. Näimme paljon paikallisia kantavan isojakin koreja selässään, joita he kannattelivat otsaa vasten olevilla hihnoilla. Sherpamme vaelsi lähestulkoon koko matkan edellämme isomman rinkkani kanssa, aina välillä pysähtyen ja odottaen meitä. Mukava kaveri ja vaeltaa itse farkut ja lenkkarit jalassa :) astetta kovempi myös! On siis paikallista Sherpa-vuoristokansaa ja asuu Luklassa. Oppaani mukaan heidän kielensä on sen verran erilainen yleiseen kieleen verrattuna, etteivät he aina ymmärrä keskenään kaikkea.

Majapaikkamme Monjossa on erittäin siisti ja sain jopa oman huoneen! Huoneeni ikkunoista avautuu maisema vuorten väliseen laaksoon. Ruoka myös on ollut aivan jotain muuta kun mitä minulle muutama henkilö ennen reissuani kertoi! Olen syönyt kunnon nepalilaisia "set menu" annoksia, joissa on niin kasviksia kuin lihaakin ja keittoa ym ym ym! Oppaani kanssa keskustelimme vaan siitä, että Namchea ylemmäs kun mennään on parempi ja turvallisempi syödä vain kasviksia kun sinne asti kestää kauemmin kantaa liha ja silloin se on huonossa flaksissa jo pilalla. Illalliseksi saimme majapaikastamme paikallista Dhal pat (en muista kuinka kirjoitetaan) ruokaa, joka sisältää joko kanaa tai kasviksia riisin kanssa, pinaattia ja linssikeittoa. Tämän lisäksi söin valkosipulikeittoa (paikalliset syövät valkosipulia välttääkseen vuoristotautia) ja oppaallani oli mukana vielä granaattiomenoita kun parantavat kuulemma verta ja verenkiertoa niin söimme ne vielä jälkkäriksi. 

Netti täällä on, mutta se maksaa ja se ei toimi, hädintuskin on myöskään kännykässä verkkoa, mutta se antaakin aikaa keskittyä itse olennaiseen ja jättäen ylimääräisen pois :) Huomenna sitten Namcheen ja meitä odottaa kuulemma rankka 600m nousu ylös. Sain venyteltyä lihaksia ennen kuin pujahdin makuupussiin niin toivottavasti aamulla olen taas iskussa!  Namchessa olemme kaksi yötä ja totuttelemme niihin korkeuksiin ennenkuin voimme jatkaa matkaa kohti EBC.

24.8 Namche Bazar

Herättiin aamulla aikaisin ja lähdettiin noin 7:30 trekkaamaan Monjosta kohti Namche Bazaria 3440m. Reitti oli suhteellisen lyhyt kilometreissä, mutta nousua oli noin 600m ylöspäin ja reitti oli todella kivikkoinen ja jyrkkä. Ylitimme joen riippusiltoja pitkin muutamaan otteeseen ja muutoin reitti kulki metsässä vuorenrinteellä. Näissä korkeuksissa alkaa olemaan jo viileä ja yöllä mm olin hieman kylmissäni kun huoneissa ei ole mitään lämmitystä. Onneksi oli kuitenkin tarpeeksi vaatteita päällä ja makuupussissa tarkeni nukkua. Monjosta käy Namchessa monia paikallisia töissä, joten Armania lainaten "Siis kelatkaa, nää ihmiset elää täällä ja vaeltaa tän reitin joka päivä mennen tullen". Puolenpäivän maissa saavuimme Namcheen eli vaellukseen meni noin 3 tuntia. Tämä on iso-pieni kylä vuorenrinteellä ja ns. trekkaajien keskus. Täällä usein ollaan päivä tai kaksi totuttelemassa ilmanalaan ennenkuin jatketaan matkaa. Trekataan huomenna tässä ympäristössä ja sitten jos happisaturaatio näyttää hyvältä, jatkamme matkaa kohti Base Campia!

maanantai 22. elokuuta 2016

Gooood morning Kathmandu!

Saavuin Kathmanduhun sunnuntaina 21.8 n. klo 16 paikallista aikaa (paikallinen aikavyöhykehän on täällä +5h45min. Tarkoittaen siis, että jos Suomessa on klo 20:00 niin täällä on 23:45.) Ensimmäinen kerta kun törmään tällaiseen aikavyöhykkeeseen! Lento oli pitkä ja uuvuttava, mutta onneksi tutustuin paikalliseen jamppaan Tukholmassa, joka lensi mun kanssa samaa reittiä Kathmanduhun. Kyseinen jamppa on vuosikausia asunut Euroopassa ja mm. siitä kaksi vuotta Mikkelissä! Hän on menossa Annapurnalle vaeltamaan ja sovittiinkin, että vaelluksien jälkeen jos ollaan samaan aikaan Kathmandussa, hän näyttää mulle paikkoja. Lennoista sen verran, että tuli vastaan hauskin ja mieleenpainuvin "lennon opasvideo" tai mikä onkaan se missä käydään läpi kuinka turvavyöt kiinnitetään yms. FC Barcelona olk tehnyt yhteistyössä kyseisen videon Qatar Airwaysille ja se oli hauskaa katsottavaa, suosittelen jokaista googlaamaan! Laskeutuminen Kathmanduhun oli mielenkiintoinen kun tää mesta on laaksossa 1400m merenpinnan yläpuolella ja ikkunoista näkyi vaan vuoria, joiden väliin laskeuduttiin. Kenttä oli pieni ja siellä onneksi pääsi nopeasti ulos viisumi- ja passintarkastuspisteen kautta. Viisumi anottiin masiinasta ja 30pvä viisumi maksoi 40USD.

Oppaani odotti kentällä vastassa ja antoi tervetuliaislahjaksi buddhalaisen kauniin keltaisen huivin. On kuulemma tyypillinen tervetuliaislahja. Hieman stressasin sitä kun opas kertoi mulle vasta kun saavuin, että Luklaan lennetään vain ja ainoastaan selkeän sään aikana kun muutoin on liian iso riski lento-onnettomuudelle niin riskinä oli se, ettemme pääse lentämään aikataulun mukaisesti tiistaina niinkuin oli suunniteltu. Onneksi varasin silti loppulomasta päiviä niin pieni aikataulun jousto olisi ollut mahdollinen. Huristeltiin kapeita ja kaoottisia katuja vasemmanpuolisella liikenteellä hotellille saakka (Thamelin kaupunginosassa pieni ja idyllinen hotelli, 11e/yö). Huoneen ikkunoista kaikuu paikallisten jonkinlaista seremoniamusiikkia. Sähköt sain huoneeseen vasta tunti saavuttuani. Respan leidi selitti jotakin, että Nepalissa on sähköt päällä vain tietyn aikaa kerrallaan ja tulihan se sitten huomattua toistamiseenkin kun sähköt sammuivat tunti niiden käynnistymisen jälkeen. Kaksi lamppua palaa (olisikohan jollain varageneraattorilla tai vaan on vähemmän sähköä käytettävissä?!), mutta tv, ilmastointi tai loput lamput ja pistorasiat eivät toimi. Noh, ensimmäinen ilta meni jokatapauksessa vain siten, että kävin suihkussa ja sammuin sänkyyn.

Seuraavana aamuna oppaani haki mut hotellilta heti aamutuimaan ja vei kuskin kanssa ensin Swayambunath Stupaa katsomaan, jota kutsutaan myös apinatemppeliksi siellä elelevien tuhansien apinoiden takia.  Kyseessä on siis pyhäkkö Kathmandun kukkuloilla, jonka tärkein elementti on kaunis kukkulalla kohoava stupa rakennelma. Tämä on erittäin tärkeä buddhalainen pyhiinvaelluspaikka. Se mitä en ole ennen ymmärtänyt buddhalaisessa ja hindulaisessa uskonnoissa, että ne ovat hyvin lähellä toisiaan ja täälläkin näimme myös hindulaisia pyhäkköjä buddhalaisten lisäksi. Stupalle johti n. 350 kiviporrasta, joiden alkupäätä koristi ja suojeli patsaat. Ylhäällä oli monia pyhäkköjä ja buddhalaisia "rukouspyöriä", joita rullataan kädellä aina myötäpäivään. Ylhäältä pystyi näkemään lähes koko Kathmandun laakson. Talot Kathmandussa ovat matalia ja usein vain noin 2-4 kerroksisia, muutamia korkeampia taloja lukuunottamatta. Nepalilainen oppaani  myös kertoi, että usein maaseudulla talot saavat olla vain parikerroksisia.

Tämän jälkeen ajelimme Pashupatinath temppelille katsomaan polttohautauksia. Pashupatinath sijaitsee myös Kathmandussa, mutta Bagmati joen rannalla, jonka uomat johtavat aina Gangesiin saakka. Temppelinä Pashupatinath on yksi hindulaisten pyhimmistä temppeleistä Nepalissa ja mm. itse temppeliin sisälleon pääsy kielletty kaikilta ei hinduilta. Pashupatinath on hindujen suosima polttohautauskohde ja saimme todistaa muutaman henkilön polttohaustausta. Ensin uhrille pidettiin seremonia joen rannassa, jonka jälkeen ruumis kannettiin paareilla polttohautauspaikkaan, joka oli myös joen rannassa ns. kivilaiturilla. Nepalissa aina poika hautaa vanhempansa ja on vastuussa koko seremoniasta. Ensin polttohautauksen työntekijä valmistelee polttopuut, jonka jälkeen poika/pojat kantavat ruumista paareilla polttopuiden ympäri muutamia kertoja ja sitten asettavat ruumiin puiden päälle. Yksi pojista sytyttää ruumiin palamaan ja ruumista poltetaan aina siihen asti, että jäljellä on vain tuhkaa, joka myöhemmin lakaistaan jokeen. Tällä on tarkoituksena se, että sielu jatkaa matkaa. Joessa naiset pesivät vaatteitaan ja yksi uimarikin bongattiin.. Temppelialueella näimme myös paikallisia Sadhuja, eli niin kutsuttuja yogeja. He omistavat elämänsä meditaatiolle ja elävät hyvin askeettista elämää yöpyen luolissa tai muissa koloissa minne mahtuvat. He maalaavat kehonsa monin värein ja ovat hyvin näyttävä näky temppelillä.

Kaduilla oli erikoista nähdä lehmien vaeltelevan ja muutaman näin jopa lepäävän aivan keskellä risteystä. Pyhiä eläimiä kuin ovat, ne välttyvät hyvin autojen ja skoottereiden törmäyksiltä. Liikennehän Kathmandussa on kaaoottinen ja liikennevaloja ei ole. Liikennevaloina toimivat liikennepoliisit, joiden käsimerkkejä ajelijat pyrkivät noudattamaan. Ennen lounasta kävimme oppaani toimistolla hoitamassa vaellusluvat yms kuntoon huomista lentoa varten. Toivottavasti lentoaikataulu pitää paikkansa ja pääsemme lentämään klo 06:00 huomenna Luklaan. Lennämme n. 18 paikkaisella koneellaja lento kestää noin 25min. Luklan kenttä ei ole vaakatasossa vaan hieman yläkenossa, joten laskeutumisen pitäisi sujua mallikkaammin lyhyellä kiitoradalla :) Lounaalla kävimme paikallisessa raflassa ja söimme paikalliseen tapaan käsin. Oikein hyvää ja maukasta nepalilaista ruokaa! Illalla oppaani haki taas hotellilta ja käytiin vielä paikallisessa illallisella. Tänään aikaisin nukkumaan ja huomenna herätys klo 04:00.

Ps. En osaa lisätä puhelimen kautta bloggeriin kuvia, joten joku joka osaa auttaa asiassa voi ilmiantaa itsensä?:)


lauantai 20. elokuuta 2016

Terveiset Helsinki-Vantaalta

Istuskelen lähtöportillani ja odotan, että pääsen nousemaan koneeseen. Kirjoittelen samalla viimeiset matkajännitykset vielä tänne ja sitten seuraavaksi päivittelenkin "Taivaan otsalta" (Nepalissa Mt. Everestiä kutsutaan Sagarmathaksi, joka tarkoittaa siis käännettynä Taivaan otsaa).

Viimeksi taisin jäädä siihen, että vakuutus ei ollut vielä kunnossa, mutta senkin sain nyt järjestettyä IFn kautta ja jos vaan heidän puheet pitävät paikkansa niin olen myös turvattu vuoristotaudin varalta. Kaikki varusteet, ensiaputarvikkeet, vaatteet ym ym ym on hankittu paitsi kunnon polarisoidut aurinkolasit ostan Nepalista kunhan saavun.

Loppuajan treenit menivät erittäin hyvin ja kävin paljon niin salilla, seinäkiipeilemässä, lenkillä kuin porrastreenissäkin. Kiipeilyssä paransin entistä enemmän (pääsen jo helposti n. 15 seinää ylös. Tosin suurimman osan helppoja reittejä pitkin, mutta pääsen myös muutaman seinän 5a, 5b ja 5c seinät). Pikkuhiljaa enemmän ja enemmän kunhan lihaksetkin kehittyvät ja tekniikka kehittyy. Ruokavalio sujui myös hyvin! Lihaa en ole juurikaan kaivannut, kahvia en ollenkaan, herkkuja hieman, mutta hyvin pärjännyt ilman ja alkoholin kanssa ei ole ollut mitään ongelmaa. Tärkeintä on ollut syödä monipuolista ja ravintorikasta kasviruokaa (eli ei todellakaan pelkkää salaattia) niin olen huomannut olevani täysin kylläinen. Reissun jälkeen palautan ruokavalioni normaaliksi, mutta ajattelin kyllä vähentää näitä mitkä ovat nyt olleet totaalikiellossa.

Torstaina aloitin pakkaamaan ja seuravaassa kuvassa hieman pakkausfiiliksiä.. On vesipulloja, ensiaputarvikkeita, tekninen kerrasto, talvitakki, kuoritakki, lenkkarit, makuupussi, muutamat paidat, muutamat housut, kameratarvikkeet yms. Testailin isäni antamaa Gopro-kameraa jo kotona ja sillähän saa aivan mielettömiä kuvia ja videota kun kuvaa laajakulmaa. Saan kokoajan synkattua ne mun puhelimen kanssa niin puhelin toimii näyttönä + tarvittaessa pystyn puhelimesta lataamaan videoita ja kuvia blogiini tai someen. Isompi rinkka painoi 12kg ja pienempi 7kg. Reissussa näistä lähtee vielä pois tietty ne vaatteet ja kengät, joiden kanssa sillä hetkellä vaellan, joten ei tule kilot tuottamaan ongelmaa.

                           

Lentoni lähtee klo 20:10 ja lennän Tukholman kautta Dohaan, Qatariin ja sieltä Kathmanduhun. Perillä olen sunnuntaina iltapäivällä ja oppaani tulee kentälle vastaan. Muutama päivä ensin Kathmandussa (järjestämme vaellusluvat kuntoon ja saatan käydä kiertelemässä Kathmandua) ja sitten tiistaina lennän oppaani kanssa Luklaan, josta alkaa vaellus.

Matka voi alkaa!

perjantai 5. elokuuta 2016

Lähtölaskenta alkaa

Viimeistä viedään ennen reissua ja nyt vasta ajatukset heittelevätkin puolelta toiselle! Hoidettavia asioita ei onneksi enää ole montaa, mutta lähtöjännitys heittää omat mausteensa kehiin loppuvalmisteluissa.



Muutama viikko sitten olin päiväretkellä Repoveden kansallispuistossa, joka sijoittuu Kouvolan kauniisiin metsä-/järvimaisemiin. Tällä kertaa kyse oli hyvin kevyestä päivävaelluksesta, mutta maasto oli hyvin vaihtelevaa ja maisemat mitä kauniimmat! Muu harjoittelu on ollut tuttuun tapaan salia, lenkkeilyä, porrastreeniä ja seinäkiipeilyä. Sain kiipeilyyn toisen kaverini myös mukaan ja viime viikolla teinkin omat ennätykseni kiipeilyssä mitä tulee jaksamiseen. Maanantaina sain seinäkiipeiltyä 9 eri seinää ylös asti, 2 jäi puoleen väliin ja sitten vielä boulderoimme hetken. Perjantaina sitten taas ennätin taas itseni ja kiipesin 13 seinää ylös asti ja boulderoimme myös. Olen innostunut siitä kuinka kaikenkattavaa lihastreeniä seinäkiipeily on ja sen lisäksi aivan super hauskaa! Lämmittelytreenin ennen kiipeilyä olen saanut siitä, että olen juossut aina kotoa hallille ja jaksamisen mukaan kiipeilyn jälkeen joko juossut tai kävellyt kotiin.



Maanantaina 1.8 alkoi kehon puhdistautuminen ja jätin mm. kahvin, herkut, lihan ja alkoholin pois. Korvaan lihasta saatavat proteiinit monipuolisilla kasvisproteiiniruuilla. Yksi mielenkiintoinen löydös on soijasuikaleet. Maistuvat kanalta, tuntuvat kanalta ja näyttävät kanalta, mutta ovat soijaa. Tarkoitukseni ei ole myöskään missään nimessä puputtaa pelkkää jäävuorisalaattia vaan olen jo valmiiksi katsonut hyvin ravintorikkaita kasvisruokareseptejä, joita kokkailen kotosalla. Trekkauksella ei suositella/tarjoilla liharuokia, sillä Everest sijaitsee Sagamarthan kansallispuiston alueella ja siellä on "no killing policy", eli eläviä olentoja ei alueella tapeta. Tästä syystä liharuuat kannetaan kansallispuiston ulkopuolelta, jolloin ne eivät perille saapuessaan ole enää niinkään tuoreita. Luin, että mieluiten ja eniten tarjolla on hyvin ravintorikasta ja proteiinipitoita linssisoppaa riisin kera, nam nam! Eli nyt pelkkää vegeä ja jonkin verran kalaa/äyriäisiä. Aamuisin teen vihermehuja vitamiineja saadakseni, lisään ruokavaliooni vielä enemmän hedelmiä ja marjoja ja syön säännöllisemmin. Kahvin jätän pois lähinnä siksi, että sen on todettu (?!) nostavan verenpainetta niin sekään ei toki ole hyvä juttu ja alkoholi nyt tietenkään ei tee hyvää keholle ja sisäelimille. Herkkumaakarina monet tuntevat minut, joten tämä tulee olemaan ehkä vaikein pitää, mutta saapahan tälläkin vähennettyä turhia suoloja, rasvoja ja sokereita :)

Kaikki muu alkaakin olemaan kunnossa ja sain myös tilattua rinkkoihini vesitiiviit pakkauspussit kaikille tavaroille. Passikuvassa tarvitsee vielä käydä (tarvitsen kaksi kuvaa vaelluslupia varten) ja vakuutusasiat saan myös tällä viikolla hoidettua. Loppumatkani hotelli Kathmandussa on myös vielä varaamatta, mutta taidan sen katsoa vasta paikan päällä kun selviää sekin käynkö jossakin muualla Kathmandun lisäksi vaelluksen jälkeen. Vakuutusta varten minun piti mm. selvittää matkakohteen, matkankeston ja reittisuunnitelman lisäksi: matkanjärjestäjän/oppaan kokemus, kuljetus lähimpään sairaalaan hädän hetkellä, pelastautumissuunnitelma ja oma vaelluskokemus. Näiden perusteella tehtiin päätös vakuutuksen suhteen ja kaiken muu vakuutukseni (OP vakuutus) kattaa paitsi vuoristotaudin.. Eli juuri se lähes ainut miksi vakuutuksen tuolla tulen tarvitsemaan. Nyt alkaakin selvittely mistä muualta voisin saada vakuutuksen, joka kattaa myös vuoristotaudin hoidon.

Sain ystävältäni hänen omatekemiään hygieniatuotteita reissua varten, jotta saan minimoitua kannettavat kilot. Mukaan sain koko kehon laventeli-silkki-palasaippuaa (ei tarvitse kantaa nesteitä niin paljoa), jolla voin pestä niin ihon kuin hiuksetkin. Tämän lisäksi mm. tervasalvaa hiertymiä varten, ötökkäkarkotinta, öljyistä "suuvettä/hammastahnaa" jos vesi ei ole edes hammaspesukelpoista. Tämä pohjautuu auringonkukkaöljyyn, johon on lisättyä piparmintun ja teepuun öljyjä.

Pari viikkoa enää niin olenkin matkalla maailman korkeimmalle vuorelle :)