tiistai 26. huhtikuuta 2016

Treenaus tauolla

Jouduin laittamaan treenauksen tauolle siksi aikaa, kunnes saan omat henkilökohtaiset asiani taas tasapainoon ja ehdin keskittyä täysin treenaamiseen. Sain n. 2,5 viikkoa sitten tietää, että sain uuden työn, jota hain firmamme sisäisessä haussa ja siitä hetkestä alle viikon sisällä aloitin uudessa työssäni Helsingin konttorilla. Ravaaminen Turun ja Helsingin väliä viikkoisin, asunnonmetsästys, vanhan asunnon pakkaaminen viikonloppuisin ja tuleva muutto ovat saaneet minut niin kiireiseksi, etten ole edes ehtinyt ajatella treenaamista. Kaikki alkaa olemaan suhteellisen valmista; asunnon olen jo saanut ja vanhasta muutan pois äitienpäiväviikonloppuna.

Käyn salilla kun/jos ehdin ja lenkkeilen pidempiä lenkkejä kun/jos ehdin. Toki edelleen koirani kanssa lenkkeilen normaaliin tapaan, mutta pidempiä lenkkejä en ole montaakaan ehtinyt tekemään. Kaiken tämän työ-/muuttohässäkän keskellä tulin vielä flunsaan ja kuumeeseen viime perjantaina ja olen siitä asti ollut sairaslomalla.

Homma etenee taas kunhan pääsen lopullisesti Helsinkiin. Innokkaana odotan mm. Helsingin Kiipeilyareenaa (iso seinäkiipeilyhalli, jossa itsevarmistavat köydet eli ei tarvitse olla kaveria varmistamassa), ihania lenkkimaastoja (muutan Ullanlinnaan aivan muutama kortteli merenrannasta) ja firmamme liikerakennuksessa olevaa kuntosalia. Eiöhän näillä eväin taas saada treenaus rullaamaan!

Tuleva naapurustoni Helsingissä :)

sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Konkretisoituminen

Niputan tähän blogitekstiin nyt viimeiset kaksi viikkoa yhteen vaikka asiaa tuntuu olevan taas niin huimasti. Ensimmäisenä hehkutan sitä fiilistä kun tajuat, että reissu taas konkretisoitui yhden askeleen eteenpäin!


Sain pääsiäispyhinä yhteyden nepalilaiseen matkanjärjestäjään, jota isäni ystävä oli omalla Everest base camp trekillään hyödyntänyt. Hän järjestää trekkauksia ja suunnittelee reissut aina yksilökohtaisesti mitä kukin toivoo, tarvitsee ja mihin rahkeet ja kunto riittää. Keskustelimme siitä jos tekisin ns. rengasreitin sen sijaan, että menisin Everestin toista reunaa pitkin ylös base campille ja samaa reittiä takaisin alas. Tämä rengasreitti on vaativuudeltaan haastava, mutta ei mahdoton kunhan oma fyysinen kunto on hyvä (ja tietenkin jos vuoristotauti iskee niin sille ei voi sitten mitään ja matka katkeaa siihen). Hän arvio trekkauksen pituudeksi kokonaisuudessaan n. 16 päivää, mutta sanoi, että sitä on mahdollista supistaa 1,5 päivää jos kuntoni vaan kestää. Tässä hänen suunnitelmansa minulle syyskuulle:



Day 01: Arrival Kathmandu (1350m) and prepare for the trek with permits and documentation 
Day 02: Take a morning flight to Lukla (2880m), takes 30 min and further trek to Phakding (2650m), takes 3 hour and stay overnight tea house 
Day 03: Trek to Namche Bazar (3440m), takes 4-5 hour and stay overnight teahouse 
Day 04: Rest day hike around Everest view point and make the day easier and see some market around and stay at same place 
Day 05: Trek to Dole (4200m), takes 5-6 hour and stay overnight teahouse 
Day 06: Trek to Maccharmo (4410), takes 3-4 hour and stay overnight teahouse 
Day 07: Trek to Gokyo (4750m), takes 3-4 hour and stay teahouse 
Day 08: Hike to  Gokyo Ri (5350m), takes 1:30-2 hour for sunrise view and back to hotel and further trek to Thangnak (4680m), takes 3-4 hour and stay overnight teahouse 
Day 09: Trek to Dzongla (4840m) through Chola Pass (5360m), takes 6-7 hour and stay overnight teahouse 
Day 10: Trek to Lobuche (4940m), takes 2-3 hour and overnight stay at teahouse 
Day 11: Trek to Gorekshep (5170m), takes 3-4 hour and further make a day hike to Everest Base Camp (5345m), takes 3-4 hour and stay overnight teahouse 
Day 12: Hike to Kalapathar (5550m), takes 1-1:30 hour early morning for sunrise view and trek further down to Pangboche (4020m), takes 5-6 hour and stay overnight teahouse 
Day 13: Trek down to Namche Bazar (3440m), takes 4-5 hour and stay overnight teahouse 
Day 14: Trek down to Lukla (2880m), takes 6-7 hour and stay overnight teahouse 
Day 15: Fly back to Kathmandu from Lukla 
Day 16: Final departure or you may do your other program 

Vaikkakin Everest Base Camp (5345m) on etappini niin oli hauska huomata, että itseasiassa korkein huippu jonne trekkaamme on Kalapathar 5550m. Voitte myös tuosta suunnitelmasta huomata sen kuinka raskaita ja pitkiä nousuja tulen tekemään; päivittäin noin 3h-7h vaellusta ja nousua satoja metrejä päivässä. Kyseinen reitti on myös kuulemma maisemaltaan mitä mahtavin, joten Gopro-varusteet ja järkkärikamera tulevat aivan tarpeeseen! Matkan hinta riippuu siitä kuinka monta henkilöä minun lisäkseni tähän trekkaukseen saadaan mukaan, mutta minimissään tulee kustantamaan n. 800€ + lennot + hotelli Kathmandussa ennen ja jälkeen trekkauksen. Trekkauksen hintaan sisältyy:   opas, sherpa toisen rinkan kantajaksi, ruoka ja majoitus vuorella, lennot Kathmandu-Lukla-Kathmandu, TIMS vaelluslupakortti (lupa kaikille Everestillä vaeltaville ihmisille, jotta tapaturmien ja katastrofien sattuessa tiedetään ketkä henkilöt ovat vuorella ja tarvivat pelastuksen), lääkkeet (mm. Diamox vuoristotautilääke), pelastusapu (ei sisällä helikopteria) ja hallituksen verot. Trekkauksella minulle jää maksettavaksi ylimääräiset; kuten oma nesteytys ja snacksit yms.

Urheilun kannalta nämä kaksi viikkoa meni ihan hyvin, tosin paremminkin olisi voineet mennä. Pääsiäispyhät sekottivat hieman aikatauluani kun menimme perheen kanssa Kauhavalle, Pohjanmaalle pääsiäiseksi. Viime viikkona onnistuin käymään salilla maanantaina, keskiviikkona ja torstaina. Salilla olen nyt muuttanut treeniäni niin, että aina jalkapäivänä pyöräilen kuntopyörässä 20min lämmittelyä (n. 8-10km) ja yläkroppapäivänä juoksen juoksumatolla 20min (n. 3km) ja sitten siirryn itse lihastreeniin. Jalkaprässissä olen pikkuhiljaa nostanut kiloja ja tällä hetkellä teen 70kg 4 x 15 toistona. Sunnuntaina kävimme lumilautailemassa Lapuan Simpsiössä. Hyvin sain testattua uuden laskettelu-/talvitakkini ja Helly Hansenin aluskerraston. Ai, että sitä tunnetta kun parin tunnin lautailun jälkeen vaatteet eivät ole läpimärät! Kunnon kerrospukeutuminen kunniaan! Kunnon lenkkeily jäi täysin viime viikolla lukuunottamatta perus ulkoilua Kauhavan lakeuksilla Brunon kanssa.



Ruokavaliosta olen myös pyrkinyt pitämään paremmin kiinni ja olen pystynyt paljon vähentämään herkuttelua. Proteiinia pitää vaan lisätä ruokavalioon, jotta salitreenistä olisi myös jotakin hyötyä. Tarkoitukseni ei kuitenkaan ole pudottaa painoa tai vastakohtaisesti saada isoja muskeleja, mutta saada lihaskuntoa kohotettua.

Tällä viikolla olin hieman ahkerampi kuin pääsiäisviikolla ja onnistuin tekemään kolme Halistenkoskenlenkkiä (n. 11km), joista yksi hieman pidennettynä perjantaina (12,2km). Salilla kävin keskiviikkona, lauantaina ja sunnuntaina ja sunnuntaina tein vielä pienemmän n. 7km iltakävelylenkin Turun Linnan maisemissa. Keskiviikkoinen sali oli mielenkiintoinen siitä, että onnistuin pyöräilemään hieman alle 20 minuutissa 10km kuntopyörällä ennen lihastreeniä. Siinä sai kyllä jo hieman hikoillakkin (toivottavasti kukaan tuttu ei käy samalla salilla samaan aikaan..).



Nyt alkoi huhtikuu ja treeniohjelmani muuttuu hieman rankemmaksi:

Minimissään 2 x viikossa salitreeni (toivetila 3-4)
1-7 x viikossa 3h lenkki (suunnittelin jo muutaman reitin, jotka ovat n. 20km pitkiä ja kävellen menisin ne varmaankin arviolta 3h)
1-7 x viikossa Halistenkoskenlenkki (11km)
Lisätreeninä huhtikuulle: juoksulenkkejä ulkona, seinäkiipeilyä, uintia + muuta mitä keksin ja ehdin. (Myös lenkkiseuraa tai kiipeilykavereita voin ottaa mukaan)

Stay tuned!