sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Viikon teema: luistele loskassa

Siitä päivästä lähtien kun päätin toteuttaa tämän reissun olen ollut aivan täpinöissäni ja lähdin heti suunnittelemaan yksinkertaisesti kaikkea mitä vaan tähän reissuun voi liittyä. Tämä to do-listahan näyttää olevan loputon ja istuin sitten vessassa, olin soppakauha kädessä tai treenaamassa salilla, mieleeni juolahteli kokoajan lisää asioita, jotka minun oli lisättävä to do-listalleni. Tärkeimpänä tietenkin suunnittelin treeniohjelmaani kohottaakseni kuntoa sellaiseksi, että pystyn tekemään tämän trekkauksen hajottamatta itseäni.

Kuukausi kuukaudelta treeniohjelmani kovenee, mutta pienestä on lähdettävä liikenteeseen kun en ole pitkiin aikoihin kunnolla ahteriani sohvalta nostanut, joten tässä treeniohjelma helmikuun lopulle ja maaliskuulle:

Joka viikko:
-Minimissään 2 x salitreeni (niin ala- kuin yläkroppakin)
-1-7 x 2h kävelylenkki (arviolta 10km)

Näiden lisäksi myös muuta aktiviteettia kuukauden päiville:
-Uiminen
-Seinäkiipeily
-Juoksulenkkejä
-Joogaa

Ensimmäinen viikko on nyt takana ja oloni on mitä mahtavin (lukuunottamatta, etten pysty kunnolla käyttämään käsiäni ja alkuviikosta hädintuskin pystyin kävelemään..). Viikko sitten lauantaina aloitin treenauksen ja kävin veljeni ja yhden ystäväni kanssa seinäkiipeilemässä Turun Kiipeilypalatsilla, josta jatkoin sunnuntaina koirani Brunon kanssa n.10-11km kävelylenkille. Tätä lenkkiä kutsun Halistenkoskenlenkiksi kun lenkki kiertää kotoani jokirantaan, sieltä aina Halistenkoskelle asti ja toist puol jokkee takas. En ole eläessäni tehnyt kyseistä Halistenkoskenlenkkiä kävellen noin nopeasti kuin sunnuntaina. Tällä kertaa kun satoi kaatamalla vettä, olin liikenteessä kesälenkkareitteni kanssa (kyllä, mokasin) ja kenkänihän olivat jo täysin läpimärät loskasta ja vedestä ensimmäisen 200m jälkeen. Enhän voinut lopettaa kun mielessäni pyöri vain "Jos Everestillä tulee vettä, räntää tai lunta niin en sielläkään voi sanoa noh, jos mä nyt tänään en menisikään ulos". Tämän aivan ihanan loskan alla paisteli vielä peilikirkas jää, joten liukastelin sen minkä ehdin. Tuloksena oli veden kastelema hullu ja kuran peittämä Bruno. Kuten silti sanoin, nopeammin en ole lenkkiä vielä kävellyt ja onnistuin kävelemään 11km 1h 39min aikaan (keskinopeutena 6,5km/h). Viisaana viikon muille lenkeille vaihdoin jalkineeksi vedenkestävät talvilenkkarit!

 

Tiistaina lähdin uudelleen Halistenkoskenlenkille, keskiviikkona ostin salikortin ja lähdin treenaamaan alakroppaa, lauantaina ensin Halistenkoskenlenkille, jonka jälkeen salille treenaamaan yläkroppaa ja sunnuntaina Halistenkoskenlenkille. Kokonaisuudessaan siis 4 lenkkiä ja 2 kertaa salilla. Brunon kanssa tietysti joka päivä lenkkeilen, mutta tähän treeniohjelmaan lasken vain kaikki yli 5km lenkit. Välipäivinä olen kotona hiukan treenannut vatsalihaksia ja pohkeita. Salilla en ole käynyt kuukausiin (mahtaakohan entinen 10xkorttini olla edes voimassa enää, joten tämä 2 x viikossa sali on minulle aikamoinen muutos jo itsessään). Olen myös aika kova herkuttelija (ne jotka tuntee varmasti allekirjoittavat), mutta ikävä kyllä senkin on jäätävä vähemmälle. Mitään täysin herkutonta dieettiä en tule missään nimessä tekemään, nautin silti ruuasta sen verran, mutta pyrin kohtuudella rajoittamaan ylimääräistä herkuttelua ja ensimmäisen viikon osalta olen mielestäni tässäkin onnistunut.

Pitkästä aikaa olen saanut kunnon boostia urheiluun ja hyvinvointiin! Näillä fiiliksillä jatketaan seuraavaan viikkoon, jolloin myös päivittelen muita to do-listan asioita.

maanantai 22. helmikuuta 2016

Ideasta toteutukseksi

Vuosi sitten uudenvuodenaattona tein muutaman lupauksen, joista osaa olen totellut ahkerasti ja noh osaa en niinkään. Tärkein minkä lupasin oli "Kokeile uusia asioita" sillä ihmisenä ennen olen kokenut olevani hyvin tutun ja turvallisen ystävä, joten nyt oli aika muuttaa oman elämän suuntaa kohti onnellisempaa elämää. Miten kliseiseltä se kuulostaakin, mutta hain onnellisempaa elämää, luoden sitä itse, enkä odottaen muiden luovan sitä minulle. Joku voisi tästä ajatella, että olen ollut täysin onneton, mutta tämähän ei ole totta. Koin, että jokaisen ja ainakin minun tässä kohtaa on hyvä aina pyrittävä kehittyä paremmaksi ja kehittää omaa elämää paremmaksi, eihän onnellisuudesta haittaakaan ole. Koen, että onnellisuus niinkuin rakkauskaan ei vain tule ja ole automaattisesti jokaiselle meille hyvää ja sopivaa vaan niiden eteen pitää myös tehdä töitä.

Lähdin vuonna 2015 luomaan itselleni suunnitelmaa kuinka kokisin enemmän onnea ja listasta tuli loputon. Aloitin eri lajien kokeilun; kävin parisalsassa (tosin ilman omaa paria vaan jokaisella tanssikerralla sain lainaparin itselleni), kävin silloin tällöin seinäkiipeilemässä, kävin ensimmäistä kertaa ampuma-asekurssilla ja pääsin ampumaan radalle rynnäkkökiväärillä ja muutamalla eri pistoolilla. Kokeilin myös montaa muuta uutta juttua ja jatkoin joitakin vanhoja.

Uusien kokeilujen lisäksi muutin ajattelutapaani eri asioihin ja lähdin hakemaan onnellisuutta myös pienistä asioista, kuten miten kaunis luonto meillä Suomessa on, miltä kevään ensimmäiset tulppaanit tuoksuvat, kuinka kesän auringonlasku heijastui ikkunoista sisään yms. Lopulta tajusin, että olin nämä kaikki jo elämässäni kokenut, mutta suhtautumistapani niihin oli nyt muuttunut ja pystyin havainnoimaan nämäkin asiat paremmin ja nauttimaan niistä. Elämässäni on hyvin paljon kauniita ja ihania asioita, ihana perhe ja ihania ystäviä. Pääsin myös omalla uralla eteenpäin ja tällä hetkellä olen työssä, josta nautin ja saan ammennettua kokemusta, puhumattakaan aivan mielettömistä työkavereista, jotka päivä toisensa jälkeen piristävät minua! En ole myöskään ennen halunnut koskaan epäonnistua missään vaan sinnikkäästi aina jatkoin eteenpäin vaikka stressitasot olivat huipussaan. Vuonna 2015 päätin kuitenkin, että on myös ihan ok välillä epäonnistua ja luovuttaa jos homma ei toimi ja elämä jatkuu. Tietenkin edelleen pyrin saavuttamaan haasteet ja kehittymään asioissa, mutta opin myös hieman hellittämään omassa stressaamisessa ja tällä hetkellä ajattelen, että elämän ei ole oltava niin vakavaa.

Pitkäaikainen haaveeni on ollut lähteä ns. kunnolla pidemmäksi ajaksi reissaamaan ja 2016 tammikuussa päätin, että tulevana kesänä/syksynä lähden jonnekin joko yksin tai jonkun kanssa. Matkakohde oli vielä hyvin hämärä ja pallottelin monia eri vaihtoehtoja mielessäni. Se, että saisin matkaseuraa alkoi jo pikkuhiljaa jäädä taka-alalle, joten aloin myös miettimään mihin kohteisiin voisin hyvin lähteä yksinkin. Ajatuksissani pyöri Panama, Nigaracua, Costa Rica, Mexico, Aasia kokonaisuudessaan, Sansibar, Nepal yms. Lopulta lähteminen yksin tuntuikin parhaimmalta idealta ja yhtenä iltana mieleni kirkastui ja päätin, että lähden syksyllä Nepaliin. Unelmissani on aina ollut nähdä Nepalin hindu-painotteinen kulttuuri, Kathmandu, kaunis luonto ja Himalayan vuoristo ja etenkin Mt. Everest.

Säännöllinen urheilu on minulta jäänyt omaa laiskuuttani ja olen kokenut motivaation puutetta eri harrastemuodoissa. Päätin luoda itselleni haasteen, jonka saavuttaminen on kaikinpuolin minulle haastavaa, mutta lopulta erittäin palkitsevaa. Se ajaa minut järjestelmälliseen suunnitteluun ja toteutukseen ja palkintona on saavutus, joka on omassa elämässäni merkittävä. Päätin että Nepalissa lähden Mount Everest Base Camp-trekkausreissulle, jossa vaelletaan Luklan kaupungista 2800m korkeudesta aina Everestin Base Campille 5300m korkeuteen ja sieltä takaisin Luklaan. Tarkka reitti ja aikataulu selviää siinä kohtaa kun varaan reissun ja lennot, mutta tämän hetkisen arvion mukaan trekkaus sijoittuu syyskuun alkuun ja kestää n.14 päivää (Lukla-Everest Base Camp-Lukla ˜130km). Tärkeintä on löytää hyvä trekkauksen matkanjärjestäjä ja suunnitella sen kautta tarkemmin.

Olen suunnitellut treeniohjelmaa, joka kattaa erilaisia treenausmuotoja aina pitkistä 2-5h kävelylenkeistä saliohjelmaan, pyöräilyyn, porrastreeniin ja uintiin. Heinäkuussa ja elokuussa suunnittelin tekeväni Suomessa muutaman eri vaelluksen ja syyskuussa koittaa todellinen haaste Nepalissa. Nämä 6 kk tulen kirjoittamaan kuinka treenaus ja valmistautuminen etenee, mitä haasteita tulee vastaan ja millä fiiliksellä menen eteenpäin. Blogin kirjoitus päättyy siihen kun olen trekkauksen suorittanut ja rentoudun matkan viimeiset päivät Kathmandussa.

Tästä alkaa matka kohti Mount Everestin base campia!